mokkapaloja, muropoikia ja vanhustenhoitoa = sunnuntai

Hyvää sunnuntai ehtoota kaikille!

Miten teidän viikonloppunne meni? Mitä kaikkea touhusitte? 

Entä mitäs suunnitelmia alkavalle viikolle?

Viime postauksessa oli hieman ahdistuksen ja ankeuden poikasta, ja jos tähän alkuun kertoisin ne tämän hetken huonommat kuulumiset ja menisin sitten niihen viikonlopun piristyksiin. 

Koko viikon olen siis painiskellu ahdistuksen ja jonkin asteen paniikkikohtausten kanssa. 

Toivoin että ne viikonloppuna hellittäisi ja tähän mennessä viimeissät oli eilen illalla. 

Oloa ei helpottanut yhtään se, että äiti kertoi hänen miesystävänsä olevan työmatkallaan vielä pidempään mitä luulimme ja että hän tulisi hiihtolomallamme parin viikon lomalle meille. Onhan toki hienoa nähdä hänet sitten ja mitä viestejä olen lukenut, on hänellä meitäkin kova ikävä. Niin paljon on meihin kiintynyt.

Mietin kuitenkin, kuinka nuppini tulee kestämään "toisen lähdön". 

Noh toivotaan ettei siitä suuria ongelmia tulisi.

Sitten hieman mukavempiin uutisiin.

Sain perjantaina tietää, että minulla olisi tänään töitä tideossa. Olen viimeksi tehnyt kunnon hoitohommia viime syyskuussa, joten siitä on aikaa. Pääsin olemaan myös eilen pari tuntia töissä.

Olin töissä muistisairaiden hoitopaikassa. 

Olen tehnyt koulun ohessa työtä lähinnä muistisairaiden kanssa ja viihdyn ns. sillä puolella tosi hyvin. 

Onhan he toki haastavia, kun ei muista juuri tehtyjä asioita ja siinä sitten mietitään se juttu olikaan. 

Työ on kuitenkin todella palkitsevaa ja antaa paljon. 

Toki viihdyn kaikenlaisissa vanhusten hoitopaikoissa, koska olen oma itseni juuri tässä ympäristössä. Opintojen alussa vierastan tätä asiakasryhmää, mutta nyt en muuta tekisikään.

Paikassa jossa olin tänään, olen ollut paljon aiemminkin. Olen todella kiintynyt heihin, ja koska viime kerran jälkeen asiakaskunta on vaihtunut, sitä kaipasi vanhoja asukkaita, vaikka tietää heidän nyt olevan jo paremmassa paikassa. Muistisairaus on todella julma sairaus ja kun sitä näkee toisen kärsivän, tuntuu paljon silloin kun ei voi enää mitään tehdä.

Asukkaiden kanssa oli helppo tehdä työtä, koska he jollain tapaa muistavat - ainakin kasvoni - ja näin luottamus asikkaan kanssa on jo kuin ennestään. On myöskin ihanaa nähdä kuinka he muistavat minut ja tulevat kyselemään ja jotkut jopa halaamaan. 

Tämä työ todellakin on mahtavaa, vaikkakin joskus haastavaa ja raskasta.

Itse muistisairaudesta en nyt kuitenkaan rupea pitämään luentoa, mutta toki jos joku haluaa asiasta juttua, niin voin toki siitä jutun tekaista. 

Otsikossani mainitsin myös mokkapalat ja muropojat;

Äiti oli kotona leiponut töissä ollessani mokkapaloja joita sitten otin mukaani.

Nam.

Viikolla leivoin itse ritiseviä riisisuklaita jotka saivat siskoltani nimen muropojat.

Tein ne siis muroista joissa oli ukkoja ja kaloja.

Tämän keskustelun seuraksena ne nyt sitten ovat muropoikia

Siskoni haki leivoksen keittiöstä ja tuli olohuoneeseen huudahtaen

"tässähän on poika, muropoika" Nauroin melkein katketakseni. 

Myöhemmin hän huomasi siinä olevan myös murokaloja. 

Loppuun lempparisarjani musavideo.

Toivottavasti tykkäätte.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!