Ennen kuin alan asiaan enempää syventyä, haluan painottaa että kyseessä tulee olemaan minun suosikkini, ja kanssani voi olla eri mieltä musiikin suhteen niin kuin monen muunkin. Mikäli joukossa ei ole suosikkia, niin olen siitä pahoillani.
Enkä halua omia suosikkejani kenellekkään tyrkyttää, mutta jos joukossa on jokin uusi tuttavuus tai haluaa kokeilla jotain jonka tietää mutta ei ole ennen kuunnellut, niin rohkeasti vaan.
Mutta jos joukossa on joku ehdoton inhokki, niin jos haluat asian tuoda esille, niin olethan asiallinen.
Kiitos ja kumarrus jo tässä vaiheessa - toivottavasti nautitte tulevasta viikosta blogini parissa, yritän parhaani.
Ensimmäisen musiikkipuolen teemapostauksen teen yhdestä ehkä kaikkein rakkaimmasta artistista; Enrique Iglesiaksesta.
Enrique on yksi pitkäaikaisimmista suosikeistani ja muistan edelleen kuinka rakastuin "Tired of being sorry" kappaleeseen silloin kun se alkoi radiossa pyöriä.
Muistan myös kun näin kyseisen kappaleen musavideon Voicella, siinä vaiheessa rakastuin myös itse laulajaan.
Tiedän että se kuulostaa höntiltä ja saankin kuulla tästä vinoiluja usein.
Enri on silti suosikkini ja minulle tärkeä, siis musiikki.
Haaveilin kauan että pääsisin Enrin keikalle, ja vuosi sitten unelmani toteutui.
Tuo päivä kun pääsin keikalle, on elämäni ihanimpia.
Siellä se meni lavalla ja oi miten ihanasti hän lauloikaan.
Enkä väsy kiittämästä ystävääni joka suostui matkaan lähtemään, sillä ilman häntä ei olisi reissu onnistunut.
Kun ensimmäinen kappale alkoi kiljuin ja itkin onnesta, sillä en ollut uskoa sitä todeksi.
Lisäksi keikka oli ensimmäinen elämäni livekeikka ja vielä Helsingissä.
Uskomaton kokemus. Valitettavasti en saanut reissulta hyviä kuvia.
Tässä kuitenkin jonkunlainen video keikalta. Pahoittelen laatua, sillä kuvatessa tuli samalla jonkin verran pompittua ja heiluttua, joten oli melko haastavaa pitää kamera aloillaan.
Olen ollut fani siis about 5 vuotta, mikä ei sinänsä ole kovin pitkä aika.
Mutta eikai siihen suurta aikaväliä tarvita, jotta voipi olla fani?
Enrissä pidän siis eniten hänen äänestään ja toki ulkonäöstä. Tosin ei sillä ulkonäöllä lauleta.
Joku vuosi sitten todella tärkeäksi kappaleeksi muodostui Little Girl, tosin nykyään kappale tuo mieleen todella haikeita muistoja.
Ehdoton suosikkini on Hero ja Somebody's me.
Voisin kehua Enriä kokonaisen päivän ja kuunnella samalla häntä (niinkuin nytkin tätä tehdessä )
Tosin minusta tuntuu, ettei kukaan jaksaisi kuunnella palopuhetta Enristä.
Joten koska on kyse musiikkipostauksesta, tähän loppuun joitakin suosikkejani;
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti