Jo sano pois mitä tiedä en lain

Hyvää päivää kaikille immeisille.

Eilisessä postauksessani tuskailin ikävää ja huonosti nukuttua yötä. 

Hyvin ei mennyt viime yökään, mutta tällä hetkellä olo on kuitenkin hyvä. 

Eniten tällä hetkellä jännittää se miten huominen menee. Huomenna olemme menossa äidin luokse, ja nyt kun sieltä puuttuu se mies talosta, niin voi olla todella outoa.

Tosin vielä jokin aika sitten oli aivan normaalia,että kotona ei ollut miestä. Nyt taas sellainen tilanne on outo. 

Tosin uskon, että se menee hyvin, koska onhan tässä koko ikä oltu ilman miestä talossa. 

Koska olin äsken niin hyvällä tuulella, päätin tarttua kameraan ja hieman kuvailla. 

Juuri nyt piristän itseäni kuuntelemalla Disenyn kappaleita; leijonakuningas, tarzan ja anastasia.

Tässä joitakin otoksia. 

Tajusin jokin aika sitten, että kuvissa joita olen tänne laittanut, näytän aina iloiselta ja onnelliselta. Kuvan otto hetkellä ehkä olenkin ollut, mutta todellisuudessa en välttämättä. 

Kuvien antama viesti ja todellisuus menevät siis hieman ristiin. 

En siis epäile ollenkaan sitä, että minusta ei ole nähty huonoa oloa, sillä ulospäin näytän vahvalta.

" smiling outside, crying inside"

Samaa voi varmaan sanoa muistakin. Vaikka nykymaailmassa onkin ehkä helpompaa tuoda asiansa esille, ei sitä alkuun ehkä kuitenkaan halua kaikille myöntää. Ja se miten ihmiset sitten asian ottavat vastaan.

Itselleni tukiverkosto on ollut todella tärkeä apu masennukseni ja muiden kanssa. Olen todella onnellinen ja kiitollinen, että ystäväni otti minut luokseen asumaan kun syksyllä jouduin muutamaan otteeseen karkaamaan kuopiosta. Minä siis kirjaimellisesti karkasin sieltä, koska muuten olisin seonnut täysin, eikä elämästä siellä tullut yhtään mitään, turvaverkkoni kun on täällä. 

Kaikilla tätä tukiverkostoa ei kuitenkaan ole saatavilla. Toivoisin kuitenkin, että ystävät pitäisivät toisistaan huolta, sukulaisia ja muita läheisiä unohtamatta. Se, että mielenterveytensä kanssa kamppaileva pääsisi eteenpäin, tarvitsee hän luotettavan tukiverkon.

Mutta miksei tässä maassa sitten voida kiinnittää huomiota tähän asiaan? Hirvittävän monin ihminen kärsii jonkin asteen mielenterveysongelmista, mutta avun saanti ja muu on todella kummallisesti järjestetty. 

Presidenttiehdokkaitakin kiinnostaa vain se mennäänkö natoon vai ei? No joo, mennään vain natoon, mutta mitäs jos huonosti voivat ihmiset ehtii siihen mennessä tappaa itsensä, niin kuka sinne natoon sittten menee; ministerit ja presidenttikö?? 

Onhan se toki tärkeää miettiä natoa joo, mutta voitaisiinko asiat laittaa toisenlaiseen tärkeysjärjestykseen, kuten ihmisten hyvinvointi ykköseksi. Jos ihmisten terveydestä ei huolehdita, on aivan turha suunnitella mitään muutakaan. 

Tästä pääsemmekin luontevasti ammatteihin, jossa pidetään oikeasti huolta ihmisistä; hoitajat, palomiehet, poliisit, kauppiaatkin jne. 

Mutta entäs heidän palkka? Ja eläkeikä? Kyllähän se kuuskymppinen palomies varmaan jaksaakin savusukeltaa. Toki onhan poikkeuksia, mutta järki käteen ihmiset. Nämä ihmiset tekevät kaikkensa toisten puolesta, uhraavat henkensä, painavat niska limassa, saavat siihen nähden mitätöntä palkkaa ja eduskunnassa torkkupeiton alla köllivät ministerit miettivät että nostetaampa sitä palomiesten eläkeikää ja tästä hyvästä he saavat järjetöntä palkkaa nähden siihen mitä he tekevät. Ja ministerien palkkaako pitäisi vielä nostaa?

Toki eduskunnassa istuu niitä fiksujakin, mutta en vain jaksa ymmärtää tätä maailman menoa?

Mikäli joku sitä ymmärtää, niin kertokoon myös minulle. Toivoisin myös kannanottoa minun näkökulmiini. Sillä voihan olla, että olen jotain käsittänyt väärin tai en aivan kaikkia juttuja tiedä. 

Ottakaa siis kantaa ihan reippaasti. Kiitos. 

Jotta tämä ei menisi pelkkään narinaan, niin laitanpa tähän vielä joitakin kuvia favim.com sivustolta.

Tälläisiä juttuja tänään. Kommentoikaa ja kertokaa toki kaikkea kivaa! ♥