keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Love doesn't ask why It speaks from the heart And never explains

Eilen kun pääsin koulusta sain hirveän askarteluvimman, enkä yhtään ymmärrä mistä se tuli.
Askartelin sitten tälläisen kollaasin. Keräsin siihen erilaisia tekstejä ja kuvia. Se tulee vielä toimimaan jollain tapaa "voima" tauluna. 


Yllä eräs teksteistä. Ehkä minussa vain asuu turvaton pikku prinsessa? 


Tosiaan, en ole koskaan sanonut kenellekkään miehelle, että rakastan häntä. Tosin en varmaan ole ketään oikeasti rakastanutkaan. Ja tällä tarkoitan siis muita kuin perheenjäseniäni. 



Kävin tänään ihanaisella vakiokampaajallani. Tässä on sitten lopputulos. Kävi leikkauttamassa huonot latvat pois, jotta hiukseni saavat taas kasvaa hyvin. Lopuksi hän kiharsi hiukseni. Rakastan kiharoita!
Kampaajalla aloin miettiä erilaisia hiusjuttuja. Siskoni käyttää aamulla paljon aikaa siihen, että hänen hiuksensa ovat hyvin. Ja sitten kuitenkin kuulee kuinka hiukset on huonosti tai ihan huonot. 
Kuulen tätä muittenkin kuin siskoni suusta. Enkä halua häntä tai ketään mitenkään loukata. 
Tokaisen joskus itsekin, että hiukseni eivät ole hyvin tai että voi kun ne nyt on likaiset. 
Aloin kuitenkin miettiä, miten onnekas olen siitä, että minulla ylipäänsä on hiukset päässä. 
Esim. syöpä vie ihmisen hiukset päästä. Olisi kauheaa jos menettäisin hiukseni. Olen aina pitänyt pitkät hiukset ja tottunut siihen, että niitä laittelen milloin mitenkin. 

Toinen asia joka tässä kirjoittaessani tulee mieleen, on näkö. Jos menettäisin näköni, se olisi aivan hirveää. Koska en näkisi televisiota, kanssa ihmisiäni, luontoa ja koko maailmaa. 

En myöskään halua menettää kuuloani, sillä rakastan musiikin kuuntelua, enkä pärjäisi ilman musiikkia. 
Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kaikki ruumiinosat ovat todella tärkeitä, ja meidän joilla on tallella kyky nähdä (ja paljon muutakin) pitäisi arvostaa ja vaalia sitä. En halua pitää mitään saarnaa asiasta, mutta halusin sen vain tuoda esille. 



Sitten tälläiset biisi valinnat. 

Olen aina pitänyt Celine Dionista ja varsinkin hänen äänestään. 

Papa Roach puolestaan on uusi tuttavuus, mutta ei yhtään huono. Tästä voitte nähdä, miten tähän päähän sulloutuu kaksi hyvin erilaista laulajaa. 

Josko nyt sit mentäs näillä eväillä.

P.S kertokaa toki palautetta postausteni laadusta ja mahdollisista muutostarpeista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti