Tänään oli sitten toinen koulupäivä. Ei pelkoa, en aio aloittaa postauksia aina kolmas, neljäs, viides...kymmenes koulupäivä. Mutta siis, viime yönä nukuin jo hieman paremmin, mutta olen koko päivän haukotellut.
Koulussa katottiin elokuva nimeltä Opri. Onneksi se oli hauska, enkä nukahtanut sen aikana.
Koulupäivä oli onneksi lyhyt, sillä enempää eivät aivoni tänään olisi vastaanottaneet. Kahden jälkeen näin kaveriani ja seittemään asti pyörimme sitten kaupungilla, shoppailtiin, käytiin syömässä subissa ja jäätelölla spiceicessä :)
Teinkin ihan hyviä ja kohtuuhintaisia löytöjä.
Anttilasta löysin teepussin alusen, jota minulla ei vielä ollut. Eikä se edes ollut kallis. Ja kun se on noin syötvänä suloinen niin pakkohan se oli ostaa.
Takki henkkamaukalta, 15e. Todella ihana takki, tällästä oon ettiny jo kauan. Nyt sen viimein sain.
Sokoksella tuhlasin lahjakorttini villatakkiin ja pitkähihaiseen puseroon, sillä huomasin yksi päivä, että kaikki paitani ovat joko toppeja tai t-paitoja. Nytten luulisi tarkenevan pakkassäällä.
Viime yön unet eivät todellakaan olleet mitään herkkua ja olin aivan ahdistunut vielä herättyänikin. Yhdessä unessa olin jälleen kerran pelastamassa lapsia, tosin tällä kertaa talo ei palanut niin kuin aiemmilla kerroilla. Kun olin pelastanut lapset, jokin kylähullu tuli kuristamaan minua.
Onneksi kuitenkin nukuin lähes koko yön kunnolla, ilman heräilyjä. Mutta aikaiset herätykset vievät vielä hieman aikaa.
Tänään luokkamme kasvoi yhdellä oppilaalla. Hän on oikein mukava ja on kivaa saada joukkoon hieman vanhempikin ihminen. Olen porukan nuorin ja kaikki ovat minua vanhempia, yksi jopa eläkkeellä. Ja mitä tämä 18vee tyttö siellä tekee? Eiväthän nykynuoret ole kiinnostuneita vanhuksista?
Mutta tämä neiti todellakin on. Ja aion näyttää tälle maailmalle, että nuoristakin voi olla vanhustenhoitajaksi.
Myönnän, opiskelujen alussa en osannut kuvitellakkaan itseäni vanhusten pariin, mutta nykyään en muuta tekisikään. Ensinnäkin voimme oppia heiltä todella paljo. He ovat sentään eläneet sotien ja nälkävuosien aikaan. Silloin ei heitetty ruokaa hukkaan, mitä nykyään tehdään liiankin paljon.
Ketään ei tietenkään voi pakottaa hoitoalalle töihin. mutta tällä alalla tarvitaan työntekijöitä, meitä nuoriakin. Pian jää suuret ikäluokat eläkkeelle, ja jonkun on heitä hoidettava.
Tosin kuten sanoin, ketään ei voi pakottaa ja jokainen valitsee itselleen mieluisen alan.
Toki minulla on muitakin haaveita kuin hoitoala. Haluaisin todella paljon käydä käsi -ja taideteollisen, sillä pidän käsillä tekemisestä ja olisi mukavaa suunnitella ja tehdä omia vaatteita.
Tällä hetkellä tähtään kuitenkin vanhustyön ammattilaiseksi ja pidän heistä huolta niin hyvin kun voin, se on vähintä mitä voin heille antaa. Ilman isovanhempiamme emme olisi tässä. Ilman sotiemme veteraaneja emme olisi itsenäinen Suomi. He ansaitsevat siis parhaan mahdollisen hoidon ja ihmisarvoisen kohtelun.
Tälläistä pohdiskelua tällä kertaa, palaillaan astiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti