En yleensä paljoa perustele otsikko valintojani, mutta tällä kertaa ostikkoni viittaa pitkälti isääni, joka on viime aikoina todella paljon kummitellut mielessäni ja olen häntä ja hänen kuolemaansa miettinyt paljon.
Asian miettimistä ei todellakaan ole helpottanut se, että äidin miesystävä jossain määrin muistuttaa isää ja jossain määrin taas ei lainkaan.
Aion nyt ainakin tämän postailun alkuosion omistaa isäpohdiskelulle, jos niin voi sanoa.
Isäni siis kuoli 2008 keväällä, thaimaassa siihen, että hänen maksansa poksahti. Hän ei siis ollut luonamme, emmekä voineet sanoa hänelle viimeisiä sanoja tai muutakaan. Tosin en ole varma olisinko halunnut nähdä häntä keltaisena ( maksan hajottua ihminen muuttuu keltaiseksi). Viimeisin muisto ja keskustelu isän kanssa oli ennen hänen thaimaaseen lähtöään, jolloin sovittiin, että isä sitten tulisi selvänä kesällä minun rippujuhliini - vaan, eipä tullut. Isä ei ollut moneen vuoteen asunut meillä, eikä isä ja äiti edes olleet naimisissa. Isää näki silloin tällön ohimennen kylällä. Suurimman osan vuodesta hän aina vietti thaimaassa, jossa hänellä oli toinen nainen, kuulemma. Isäni työskenteli palomiehenä ja olenkin joskus sanonut: raskas työ - raskaat huvit. Alkoholi siis. Haluan kuitenkin painottaa, että isä ei ollut totaalinen alkoholisti, tai en ainakaan halua sellaista kuvaa hänestä luoda/myöntää. Aina kun hänet näki hän oli selvinpäin ja todella mukava ihminen.
Tuosta keväästä ja vuodesta en muista juurikaan mitään, rippikoulun sain kuitenkin käytyä, mutta kaverinikin sanoi, että en ollut tuolloin aivan itseni. Selviämiskeinokseni pääkoppani valitsi sen, etten halunnut käsitellä asiaa kenenkään kanssa ja ehkä jollain tapaa halusin kieltää asian. Nyt kuitenkin tiedän, etten voi koskaan saada häntä takaisin.
Äidin miesystävä on nytten asunut meillä tämän syksyä, ja olen todella onnellinen äidin puolesta, koska isän jälkeen hänellä ei ole ollut ketään ja me lapset olemme aina olleet etusijalla. Äidin miesystävä, kuten sanoin, jossain määrin muistuttaa isää. Hänellä on samaantapaan mustat hiukset ja hän on huumorimiehiä. Se asia missä hän eroaa isästä, tekee asiasta toisinaan vaikean. Hän on ihminen, joka näyttää tunteensa, ja usein hän kertoo kuinka hän meistä välittää, halaa ja puhuu kuin olisimme hänen lapsiaan. Alkuun kuten edelleenkin vierastan hänen tunteistakertomistaan ja se tuntuu todella oudolta. En ole tottunut siihen, että ihmiset kertovat välittävänsä, vaikka niin tiedän heidän tekevänsä. Isäni ei oikeastaan koskaan ollut lapsuudessani lähellä, saati kertonut välittävänsä.
Eilen illalla asioita miettiessäni tajusin, että kun ahdistus on minulle aiempina viikkoina iskenyt ja sen päälle itkeminen kuin pikkuvauva, olen usein kutsunut isää paikalle ja miettinyt miksi hän jätti meidät. Näiden "kohtausten" aikana minuun on iskenyt pelko, että ottaisin lääkkeiden yliannostuksen, mitä en todellisuudessa haluaisi tehdä. Psykologini kysyikin, ajattelenko noissa tilanteissa, että lääkkeiden yliannostus veisi minut isän luokse. Asiassa voi olla järkeä, mutta tiedän, etten halua itseäni satuttaa ja tuollaisen kohtauksen tullessa suorastaan pelkään itseäni. Tuollaisia kohtauksia ei kuitenkaan ole vähään aikaan tullut " koputtaa puuta".
Tällä viikolla ostimme siskoni kanssa isän haudalle uuden kynttilän ja se varmaan pitänee viedä aatoksi haudalle. Mikäli kamera sattuu matkaani, voin ottaa siitä kuvan.
Eilen kävin viimeisillä joululahjaostoksilla ja löysin itselleni tarjouksesta uuden käsilaukun.
Tälläistä tällä kertaa. Pahoittelen hieman postauksen mahdollsita sekavuutta, mutta pääni on eilisestä ollut hieman omissa oloissaan, joten halusin sen nyt tyhjentää tänne. Toivottavasti tästä saa jotain irti. Rauhallista joulun odotusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti